Pekka Matilainen

Sydäntä, taitoa ja tekoja eduskuntaan

Köyhän ja heikon puolesta

Vaikuttavaa työtä eriarvoisuuden vähentämiseksi

Suosittelijoita

"Pekalla on erityisosaamista köyhyyden, syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähentämiseksi."
Sari Essayah
Puolueen puheenjohtaja
"Tuen ja suosittelen Pekka Matilaista eduskuntatyöhön. Pekalla on tahtoa, sydäntä ja taitoa vaikuttaa asioihin heikomman hyväksi."
Leena Rauhala
Tausta eduskuntatyössä 1999-2015 Sosiaalineuvos
"Tunnen Pekan kymmenen vuoden ajalta. Hänellä on poikkeuksellinen kyky saada pienillä resursseilla aikaan suuria tuloksia, mitä tulee haavoittuvassa asemassa olevien elämän parantamiseen."
Juho Saari
Professori
"Pekka haki minut kuusen alta, järjesti asunnon ja työpaikan. Olen saanut mahdollisuuden arvokkaaseen loppuelämään."
"Sipa"
Entinen asunnoton
”Pekka tuli tapaamaan minua vankilaan 3 vuotta sitten ja ryhtyi tukihenkilökseni. Nyt olen tuetulla vapautumispolulla ja saanut mahdollisuuden palata yhteiskuntaan ja rikoksettomaan elämään.”
Jute Vapaavuori
Vanki
"Pekalla on karismaa, suuri sydän ja mahtavia ideoita ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Ilo ja innostus kaikkea tekemistä kohtaan on tarttuvaa ja motivoi muitakin samaan."
Sini Svahn
Työkaveri

Lyhyesti

  • 49-vuotias diakoniajärjestön johtaja
  • Vaimo ja neljä kouluikäistä lasta
  • Työ Tampereella, koti Kangasalla
  • Lähellä sydäntä haavoittuvimmassa asemassa olevien suora auttaminen
  • Kokemusta työstä ministeriöhankkeissa
  • Saanut aikaan useita muutoksia monimutkaisiin palvelujärjestelmiin
  • Vaikuttavien tekojen vuoksi mielipiteet ovat alkaneet kiinnostaa päättäjiä
  • Tekoja ja vahvaa kokemusta
  • Pitkän linjan auttamisen ammattilainen
  • Vaikeiden ongelmien ratkaisija ja sujuva sanoittaja
  • Hyvät verkostot

Sydämellä

Aidosti ihmisen ja ihmisyyden puolella

Olet sitten nälkäinen tai köyhä, rikottu tai vangittu, yksin tai syrjitty. Sinä olet ainutlaatuinen ja tärkeä.

Rakenteellinen köyhyys on korjattavissa

Sosiaaliturvaa on muutettava kannustavammaksi. Jokaisen on saatava perusturvaa niin, ettei tarvitse taistella kaikenlaisten hakemusten viidakossa.

Ikäihmisten palvelut on oltava helposti saavutettavissa

Kaikkiin ikäihmisten palveluihin on turvattava helppo pääsy. On varmistettava, että palvelut voi saavuttaa ilman verkkoasiointia. Meidän sukupolvi pärjää kyllä niissä aikanaan, nykyiset vanhukset eivät pärjää.

Haluatko osallistua?

Sinäkin voit olla mukana vaalikampanjassani käyttämällä aikaasi tai omaa osaamistasi? Tässä muutamia ehdotuksia:
  • Jaa päivityksiäni sosiaalisessa mediassa
  • Tule torikampanjoihin avustajaksi
  • Jaa vaalimainoksia, missä kuljetkin
  • Rukoile Jumalan tahdon tapahtumista
Myös oman alasi ammattitaidolle voi olla käyttöä kampanjan aikana. Jos haluat olla mukana rakentamassa Suomea johon voit luottaa, ota yhteyttä.
Voit tukea kampanjaani taloudellisesti KD Kangasalan avustustilin FI38 5104 0040 0154 83 kautta. Kirjoita viestikenttään ”Pekka Matilainen”.